sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Historiankirjoja ja ketutusta

Se on taas vähän semmonen vaihe tässä elämässä, että mielialat ailahtelee tuolla pääkopassa taas turhan ahkeraan. Tällä kertaa tosin ei aivan syyttä - jokaiseen pieneen mielenailahdukseen tuntuu vaikuttavan tosi valtaavasti tuo valon määrä. Ja nimenomaan niin, että jos tuo aurinko helottaa ah-niin-kauniisti joko koko päivän läpeensä tai edes osan siitä, olen heti ärtyneempi ja keskittymiskyvyttömämpi. Siis kyllä, juuri näin päin. Ei niin päin, että hämäryyden tai silkan pimeyden painostavuus kävisi hermoille. Minuahan auringottomuus tänäpäivänä vain rauhoittaa. Se tuli todistettua taas eilen ja toissapäivänä, kumpikin kun oli niin ihastuttavan sateisenharmaa. Varsinkin perjantaina fiilis oli miltei ilmiömäisen hyvä ja kevyt. Nyt sitten, kun tuo nykyinen arkkiviholliseni on paistaa helottanut koko päivän, on olotila ollut huonompi ja päätäkin pakottaa.

Eikä tässä yhtään auta se, että olen pidemmän aikaa kärsinyt fyysisestä pahoinvoinnista. Ilmeisesti se johtuu masennuslääkkeistäni, ainakin siitä päätellen, että tätä oksetusta on ollut vaihtelevasti koko sen ajan, kun olen noita Abilifyjä vedellyt. Nyt se on pahentunut ja oksenteluakin esiintynyt, joten lopetin omavaltaisesti noiden nappuloiden vetelemisen. Kyllä se on kai jo vähän auttanutkin, arvelisin, mutta sen minkä mahdollisesti fyysisessä voinnissa voitan, saatan menettää henkisessä. Ei tosin sillä että se vielä näkyisi, luulisin olevani vittuuntunut tähän aurinkoon joka tapauksessa.

Helvetti kun pelottaa tuo tuleva kesä vaan entistä enemmän. Voin vain toivoa, että se olisi suurimmaksi osaksi kylmä ja harmaa. Todennäköisesti se kuitenkin tulee olemaan erihelteinen ja aurinkoinen eli siis hitsiläisen ittumainen meikäläiselle näin miun tuurillani. Vaikka ainahan tämä kevät on sitä pahinta aikaa - kesän edetessä pääni tottuu valoon joissain määrin (jos tottuu) eikä vituta niin ahkeraan, mutta kuitenkin ahkerammin kuin talvella.

Onneksi kello on nyt sen verran, että toi pirulainen on hyvää vauhtia laskemassa. Saattaa siis helpottaa tämäkin paskafiilis hämäryyden myötä.

Ja mitäs muuta... ei erikoista. Tettipaikan sain Forssan museolta, siellä siis hengaan ja taukoaikoina lueskentelen kauan himoitsemaani Forssan historiaa. Hyvän työskentelypesän olen kyllä sieltä saanut, kun vieressä on kaksi hyllyä varustettuna rakkaan kotikaupungin historiaa käsittelevällä kirjallisuudella. Jes.